OP-liiga

Jalkapalloa koko kesäksi!

OP-liiga on matalan kynnyksen jalkapallotoimintaa kaikille 5-14-vuotiaille lajista kiinnostuneille lapsille. Osallistujilta ei vaadita aiempaa futistaustaa, vaan kaikki ovat osaamisesta riippumatta tervetulleita. Harjoituksissa opetellaan jalkapallon alkeita ja syvennetään taitoja. Paikalla on useita ohjaajia ja osallistujat jaetaan sopivan kokoisiin ryhmiin iän ja osaamisen mukaan. Joensuun lähialueen seurat järjestävät kukin omaa kerhomaista toimintaansa.

 

LehPassa ohjatut harjoitukset pyörivät kesän ajan kerran viikossa, tiistaisin klo 18-19. Kesäkaudella toimintaa on touko-elokuun ajan, heinäkuussa on pieni kesätauko. 

Talvikauden aluksi treenaamme ulkona niin pitkään kuin säät sallivat, sitten siirrymme Kontiolahden koulujen saleihin. 

 

Lisäksi kesän aikana seurat järjestävät vuoroillaan yhteensä n. 8-10 pelitapahtumaa, joissa lapset pääsevät pelaamaan muiden seurojen kerhoja vastaan ja reissaamaan lähialueiden viheriöille kokemaan pelaamisen riemua ja jännitystä. Nuoremmille, 5-11 v. pelureille 5v5-pelit noin joka toinen torstai, vanhemmille on 8v8-pelejä sunnuntaisin.

 

Kesäkauden 2025 hinta 135 €, sisältää paidan ja pallon sekä vakuutuksen.

(touko-elokuu)

Hinta sisaralennuksella 115 €.

 

Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä!

 

Kesän 2025 OP-liiga alkaa 6.5. klo 18.

(High Pine Lane, Urheilukentäntie 10)

LehPa edustusjoukkue

Toimintaa tukemassa:

Meillä pallo on yhteinen!