Lehmo Siistiksi - tapahtuma

La 25.05.2019 Klo 09:00

Lehmo siistiksi! -tapahtuma järjestetään yhdistysten aloitteesta nyt toista kertaa Kontiolahdella. Tapahtumassa otetaan vastaan kotitalouksien jätteitä ja siistitään yhdessä aluetta. Lisäksi samalla voi tutustua toisiinsa pullakahvien merkeissä ja saada muutenkin tietoa alueen palveluista.

Kontiolahden kunta vastaa tapahtuman järjestelyistä yhdessä lehmolaisten yhdistysten kanssa. Yhdistyksistä ovat mukana Lehmon Pallo -77, Omakotiyhdistys, Lehmon Martat ja Lions Club Höytiäinen. Tapahtuma pidetään Lehmon jääurheilualueen kentällä 25. toukokuuta kello 9–15. Osoite on Ruottisenahonkatu 17. Lisäksi LehPa/2 ja P05/06 joukkue suorittaa risujen keräystä Lehmon puistoalueilla.

Alueella toimii Puhas Oy:n pop up -jäteasema, jossa otetaan vastaan kotitalouksien vaarallisia jätteitä, SER-jätettä, metallia, lasia, posliinia ja muita pieniä jätejakeita, jotka eivät kuulu poltettavaan jätteeseen. Paikalla on myös jäteneuvontaa kompostoinnista, jäteasemista, vaarallisista jätteistä ja biojätteen erilliskeräyksestä.

Samanaikaisesti Puhas Oy:n Uuron jäteasema on auki lauantaina 25.5. kello 10–15, jolloin kuntalaiset voivat tuoda kaikkia kotitalouden jätteitä jäteasemalle. Lehmon ja kirkonkylän risunkeräyspisteet ovat normaalisti avoinna kello 10–15.

Tapahtuman aikana yhdistysten talkoolaiset siivoavat yleisiä alueita eri puolilla Lehmoa. Yhdistykset järjestävät myös suurten jäte-esineiden kuljetuspalvelua Lehmon alueella. Kuljetus on mahdollinen myös metallinkeräykseen tapahtumapaikalle ja huonekalujen tuontiin jäteasemalle.

Alueella on kahvi-, mehu- ja pullatarjoilu sekä makkaranmyyntiä. Lisäksi on kirpputori, jonne kuka tahansa tulla myymään tavaroitaan. Paikallisilla yrityksillä on mahdollisuus tulla esittelemään palveluitaan tai tuotteitaan tapahtuman yhteyteen. Esimerkiksi koti- tai huoltopalveluille voi alueella olla kysyntää.

Tule mukaan siistimään yhteistä asuinaluetta ja keskustelemaan kierrätysasioista!

Tapahtumainfo

Ajankohta

Lauantai 25.05.2019
Klo 09:00

Tapahtumatyyppi

Muut tapahtumat

Meillä pallo on yhteinen!