23.04.2022
Otteluennakko: LehPa - A.C BARCA su 24.4Klo 15.00, High Pine Lane
Otteluennakko: LehPa - A.C BARCA su 24.4Klo 15.00, High Pine Lane
Lehmon Pallon edustusjoukkue avaa kautensa kolmosessa High Pine Lanella sunnuntaina 24.4. Luvassa on tiukkaa vääntöä viime vuoden lohkokakkosen ja kolmanneksi tulleen LehPan välillä.
Kauden avaus kotona
Sarja-avauksessa vastassa on yksi ennakkoon sarjan kovimmista joukkueista. AC Barca oli viime kaudella sarjassa juuri meidän yläpuolella sijoittuen toiseksi ja varmasti tavoittelevat tälläkin kaudella kärkisijoja. Joukkue on mm saanut melkoisen vahvistuksen kun Suomen mestaruuden KuPS:n riveissä kaudella 2019 voittanut Ville Saxman on liittynyt joukkueeseen kertoo LehPan valmennuspäällikkö Jouni Lehtimäki.
-LehPan lähtökohdat pariin-kolmeen ensimmäiseen peliin ovat hiukan haasteelliset, sillä useita runkopelaajia on poissa loukkaantumisten vuoksi. Tämä ei kuitenkaan näy joukkueen ilmeessä. Jos samanlainen ilme ja asenne on joukkueen tekemisessä kuin oli perjantain treeneissä, on ainoa tavoite avata sarja kotivoitolla, Lehtimäki sanoo luottavaisena.
Uusia sopimuksia ja vanhoja tuttuja
Tulevan kauden joukkueessa on tuttuja nimiä Joensuulaisen jalkapallon seuraajille. JIPPOn riveistä siirtyneet Tolosen veljekset Tuomo ja Jussi avaavat kautensa LehPan punaisissa. Veljekset odottavat innolla kauden alkua.
Kaudelta odotan hyviä ja tasaisia pelejä. Vahvuuteni löytyy puolustuspelaamisessa. Pelaajana haluan henkilökohtaisesti ehjän kauden sekä voittaa kaikki pelit missä pelaamme. kertoo Tuomo Tolonen.
Lehmossa minulla on paljon tuttuja pelaajia sekä valmentajia, joten on helppo liittyä uuteen joukkueeseen. Jussi Tolonen kertoo puolestaan.
Simpeleeltä Lehmoon saapuneen Ami Häkkisen pelipaikkana on oikea wingback, aikaisemmin pääosin oikeana laitapuolustajana sekä keskikentän pohjalla pelanneen Häkkisen vahvuuksiin kuuluu nopeus, kestävyys ja pelikäsitys molempiin suuntiin.
- Tätä on odotettu läpi pitkän preseasonin. Tosi hyvältä tuntuu aloittaa kausi ja pukea Lehpan paita päälle. High Pine Lanen pieni tekonurmi takaa varmasti mielenkiintoisen pelin. En ole Barcaa aiemmin kohdannut, joten aika vieras joukkue on minulle kyseessä. Tulevalla kaudella haluan kehittyä viimeisissä pallollisissa ratkaisuissa kuten keskityksissä ja viimeistelyssä, mielellään siten että se näkyisi tehotilastoissa, kertoo Häkkinen tavoitteistaan.
Oon viihtyny Lehpan mukana tosi hyvin. Meillä on nuori ja innokas porukka täynnä hyviä jätkiä joten ryhmään sisään pääsy oli helppoa. Jokainen paikalle tulija on mukana luomassa tunnelmaa peliin joten toivottavasti kotipeleihin saadaan mahdollisimman paljon kannattajia paikalle lähettää Häkkinen myös terveisensä kannattajille.
Tuttuja kasvoja nähdään myös vuosien takaa kun Sasha Anttilainen tekee paluun pelikentille Lehmossa. Anttilaiselta löytyy kokemusta niin veikkausliigasta kuin ulkomailta Pietarin Zenitin akatemiasta ja Latvian pääsarjastakin.
-2015 oli viimenen kauteni KTPssä, jonka jälkeen jäin loukkaantumisten seurauksena pois pelikentiltä. Odotan paluukautta innlla ja hyvällä fiiliksin. LehPalla on nuori ja nälkäinen joukkue jolla on kilpailullinen ote ja voittotahtoa. Vastustajasta minulla ei tietoa entuudestaan. eka peli, puntit tasan - kumpi malttaa mielensä 90min vie pisteet kotiin. Myös kentän pienuus tuo oman haasteen ja kentällä nähdään varmasti paljon kaksinkamppailuita. Nähdään Lehmossa!
Lehmon Pallo avaa kautensa High Pine Lanella 24.4.2022 klo. 15.00 (Urheilukentäntie 10)
Meillä pallo on yhteinen!