21.08.2021

Edustukselle tasuri Kuopiosta

Perjantaina 20.8 edustus matkasi vieraspeliin sarjan ehkä fyysisintä joukkuetta SC Kingsiä vastaan.
Ottelu pelattiin melko myöhään (aloitus klo 19.00) Kettulanlahden ei niin hyväkuntoisella nurmella. Onneksi keli oli suhteellisen kirkas ja ottelu nähtiin pelattua suht hyvin loppuun ilman valoja.

Molemmilla joukkueilla oli hetkensä ja mahdollisuudet täyteen pistepottiin mutta lopputulos taistelun tauottua oli tasainen 2-2 (1-1). Ottelun ensimmäinen maali LehPan verkkoon
vaikutti ainakin vierasjoukkueen mielestä hivenen kyseenalaiselta. Keskityksen jälkitilanteessa maalivahti Erkka Oikarinen rullattiin pallontavoittelutilanteessa hyökkääjän toimesta maahan ja pallo
laitettiin surutta maallin. Tilanteessa maalivahdin edessä seisoi myös vieraiden isokokoinen ja väkivahva Esa-Pekka Vartiainen, joka pelasi Kingsin keskikentän pohjalla muutenkin erittäin hyvän ottelun.

Sinällään erotuomarin illan linjaan ensimmäinen maalivahdin rullaaminen ja hyväksytty maali asettui, sillä toisellakin puoliskolla oli useita vastaavia tilanteita. Oikarinen hoiti onneksi tilanteet loppuun asti ja esitti mm. 
yhden erinomaisen tripla -torjunnan erään vastustajan törmäilyn päätteeksi.
 

LehPan maaleista vastasi erinomaiseen vireeseen päässyt Juska Päivänurmi (JIPPO farmi), jonka työmäärä laidalla ylös- ja alaspäin on varmasti tämän sarjan parasta sekä toisen maalin teki LehPalle vanha tuttu JiPPo -edustuksen lainamies Niko Niemeläinen.
Jipposta mukana oli myös hyvin pelannut puolustaja Jussi Tolonen. Hyökkäyksen kolminaisuus Aleksi Nissinen - Aake Yletyinen (JIPPO farmi) - Alvar Juvonen pelaa hyviä kompinaatioita yhteen ja pieni kutina on, että paras on vielä tältä kesältä näkemättä. Muutenkin Kingsin fyysistä joukkuetta vastaan pelasi miehekkäästi mm. joukkueen pienikokoisin pallotaituri Väinö Häkki. Vänä oli jopa puolittain "yksinläpi" -tilanteessa, jossa hänet kaadettiin etenkin LehPalaisten mielestä kyseenalaisesti takaapäin nurin lähellä rangaistusaluetta. Peli sai kuitenkin tuossa tilanteessa jatkua. Kapteenin nauhaa kantoi Julius Hilska korvaten samalla pienestä loukista kärsivän kapteeni Juuso Lingrenin. Keskikentän pohjalla rouhineen Hilskan tilannekovuus ja peräänantamattomuus sytytti varmasti myös loppujoukkueen taisteluun joka tuotti "ok" tuloksen vieraspisteen muodossa. Nuoren joukkueen nälkäisyydestä kertonee kuitenkin jotain se, että koko bussilastillisen mielestä enemmän oli todellakin tarjolla ja jopa lähempänä viedä Lehmoon. Seuraava matsi onkin kotona JPS (Jyväskylä) vastaan ensi viikonloppuna. 

Maalit:
1-0 Perquku 21
1-1 Päivänurmi 44
1-2 Niemeläinen 52
2-2 Vartiainen 57

Aloituskokoonpano:
Oikarinen (MV)
Jalovaara - J.Tolonen - Turunen
Hilska "C"
Häkki - Juvonen - Niemeläinen - Päivänurmi
Yletyinen -  Nissinen
Vaihdosta: (Häkki) Puolakanaho, (Niemeläinen) Kaasinen, (Juvonen) Martiskainen 
Vaihdossa S.Kosonen, Mononen, Lindgren, Kaikkonen (MV)

Meillä pallo on yhteinen!