23.11.2020

Edustuksen päävalmentajana 2021 Jouni Lehtimäki

LehPan valmistautuminen kauteen 2021 hyvässä vauhdissa.

LehPa:n edustusjoukkueen valmistautuminen tulevalle kaudelle on hyvällä mallilla. Joukkueen päävalmentajana kaudella 2021 toimii Jouni Lehtimäki. Hän jatkaa seurassa myös valmennuspäällikkönä.

Joukkue aloittaa treenaamisen koronatilanteen salliessa joulukuun alussa. Joulukuun ajan joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa ja tammikuusta alkaen harjoitusmäärä nousee neljään kertaan viikossa.

”Joukkueeseen tuntuu olevan kovaa imua, sillä tällä hetkellä noin 30 pelaajaa on ilmoittanut kiinnostuksensa pukea päällensä LehPa:n pelipaidan ”, toteaa päävalmentaja Jouni Lehtimäki.

Kauden 2020 avainpelaajista Peetu Juntunen, Juuso Lindgren, Väinö Häkki ja Markus Jalovaara jatkavat varmuudella joukkueessa myös kaudella 2021. Lisäksi kauden 2020 päävalmentaja Johannes Mononen jatkaa joukkueen mukana, mutta tulevalla kaudella hän on yksi joukkueen pelaajista.

” Josa tuo omalla panoksellaan joukkueen jokapäiväiseen tekemiseen vaatimustasoa”, iloitsee Lehtimäki

Lisää pelaajauutisia luvassa parin viikon sisällä.

LehPa tulee jatkamaan myös tulevalla kaudella yhteistyötä Ykköseen nousseen JIPON kanssa.

Meillä pallo on yhteinen!