21.02.2019

LehPa/2 valmistautuminen kauteen

Tämän hetken kuulumisia Itä-Suomen piirin 5.divisioonaan valmistautuvan miesten kakkosjoukkue LehPa/2 osalta.

Tulevan kauden joukkueen perusrungon muodostumiselle asetettiin aikarajaksi vuodenvaihde 2018/2019. Tavoitteessa onnistuttiin hyvin, sillä pelaajia joukkueessa on tällä hetkellä 26, joista lähes kaikki olivat raapustaneet nimensä sopimuspaperiin jo ennen vuodenvaihdetta. 

Peruskuntokausi aloitettiin heti vuoden vaihduttua 2019 puolelle. Joukkue on uudistunut, joku voisi jopa sanoa että nuorentunut mutta ei sekään kaikkien uusien pelaajien kohdalla pidä paikkaansa. Joukkue harjoittelee tällä hetkellä kahdesti viikossa, tiistaisin Rantakylän jalkapallohallissa ja lauantaisin Kylmäojan koululla futsalin merkeissä. Pelaajien suusta on kuulunut, että intensiteetti tekemisessä on nyt hyvää, pelihuumoria löytyy, nuorten poikien liikettä ja pelinopeutta on ilo katsoa mutta ennen kaikkea kokeneet veijarit ovat ottaneet vastuuta itselleen. Se kenen pelinopeudesta tai kenen suurista ja vastuuta kestävistä hartioista on kyse selviää vain tulemalla katsomaan pelejä tai harjoituksia. ;)

Valmennus kaudella 2019: Päävalmentaja Iiro Kärkkäinen ja fysiikkavalmentaja Tuukka Papinaho. Valmennuskaksikosta ainakin jälkimmäinen tullaan näkemään myös pelaajana.  Tuukan panosta peruskuntokaudella ei voi väheksyä vaan onnistunut suunnittelu ja toteutus harjoituksissa on saanut jopa muutaman kokeneemmankin kaverin jalat liikkumaan lähestulkoon aiempien vuosien tapaan. Iiro taas otti päävalmentajan vastuun itselleen tammikuussa ja hänen johdollaan tullaan pelitaktiset asiat käymään. Hienoa, että Iiro on saatu puikkoihin!

Peruskuntokauden alkaessa pikkuhiljaa kääntymään loppusuoralle on joukkue aloittanut myös harjoituspelien pelaamisen ja sopimisen. Seuraava mittelö käydään 10.3.2019 Rantakylän hallissa! Lisäksi osa joukkueesta pelaa piirin futsalia jalkapallokauteen valmistautumisen ohessa.

Ps. Vaikka joukkueen runko alkaa olla jo valmis niin innokkaita pelimiehiä joukkueeseen otetaan edelleen. Jos olet kiinnostunut niin ota yhteyttä Mika Torviseen; mika.tore.torvinen@gmail.com

 

Meillä pallo on yhteinen!