14.03.2018

Edustus: Otteluraportti viikonlopun voitokkaista peleistä

Viikonlopun harjoitusturnaus:

Osallistuimme lauantaina JIPPO:n järjestämään neljän joukkueen turnaukseen, jossa pelasimme kahta kolmosen joukkuetta, WJK:a ja STPS:aa vastaan. Pelit olivat ensimmäiset tällä miehistöllä ja joukkue alkaa olla vähitellen koossa tulevaa kautta ajatellen.

Ensimmäisenä vastassamme oli WJK, joka sijoittui viime kaudella Itä- ja Keski-Suomen kolmosessa neljänneksi. Teemana meillä oli muodon pitäminen tiiviinä hyökkäys- ja puolustuspelaamisessa. Pallonhallinta oli alussa WJK:lla, mutta pelin edetessä myös meidän pallollinen pelaaminen parani selvästi. Pelaajat tekivät töitä erittäin kovalla asenteella ja onnistuimme pitämään WJK:n pois maalipaikoilta. Oman pallollisen pelin paranemisen myötä saimme luotua muutaman loistavan tilanteen, joista yksi päättyi Timo Voutilaisen tekemään 1-0 johtomaaliin.

Toiselle puoliajalle teimme pari pelaaja-/pelipaikkamuutosta ja ottelu jatkui tasaisena. Vastustaja jäi edelleen ilman selkeitä maalipaikkoja ja me siirryimme Joni Kukkosen tekemällä maalilla 2-0 johtoon, joka jäikin ottelun lopputulokseksi. Vahvaa tekemistä laadukasta vastustajaa vastaan.

Toisessa pelissä tunnin tauon jälkeen vastaamme tuli STPS, joka hävisi JIPPO:lle ensimmäisessä pelissään 2-0.

STPS pelasi viime kaudella Kaakkois-Suomen kolmosessa ja sijoittui sarjassa viidenneksi. Teemana pidettiin sama kuin ensimmäisessä pelissä, muodon säilyminen. STPS pääsi pelin alussa 1-0 johtoon, mutta joukkue ei tappioasemasta häkeltynyt, vaan usko omaan tekemiseen säilyi vahvana ja maalipaikkoja alkoi tulemaan. Atte Ruotsalainen tasoitti pelin vielä ensimmäisen puoliajan aikana. Toinen puoliaika alkoi osaltamme hyvin. Hallitsimme palloa ja tilanteita vastustajan maalilla alkoi syntyä. Meni kuitenkin lähes 20 minuuttia, kunnes onnistuimme viimeistelemään 2-1 johtomaalin. Maalin teki JIPPO:n B-juniorieista mukana ollut Arttu Hyttinen. Näihin lukemiin ottelu myös päättyi.

Näissä kahdessa pelissä kentällä kävi joukkueestamme 23 eri pelaajaa ja kaikki noudattivat sovittuja asioita erinomaisesti. JIPPO:n B-junioreista oli mukana 3 ja JIPPO:n edustuksesta 4 pelaajaa. Viime viikon aikana joukkueeseemme liittyi 5 pelaajaa JOPS:sta seuran luovuttua kolmosen paikasta. Voitto molemmissa peleissä ylemmällä sarjatasolla pelaavista joukkueista antaa uskoa siihen, että olemme tehneet oikeita asioita ja saaneet kokoon erittäin sitoutuneen ja yhteen hiileen puhaltavan joukkueen!

 

Tulokset lauantaina:                                     JIPPO-STPS 2-0, LehPa yj.-WJK 2-0,

                                                                     LehPa yj.-STPS 2-1, JIPPO-WJK 7-0

 

Avauskokoonpano WJK-pelissä: Eklund, Reinikainen, Hallikainen (c), Reijonen, Viskari, Tuomela, Q.Alaa, Simanainen, Kukkonen, Voutilainen, Kuosmanen Vaihdossa: Pennanen, Papinaho, Moilanen, Ahtilinna, Ruotsalainen, Romero, Wennström

Avauskokoonpano STPS-pelissä: Jarva, J.Tolonen, Reinikainen (c), Moilanen, Tuomela, Hyttinen, Maylett, Ahtilinna, Papinaho, Romero, Ruotsalainen Vaihdossa: Eronen, Voutilainen, Simanainen, Wennström

Josa ja Kinde

 

Meillä pallo on yhteinen!